Levyvuosi 2015 on vähitellen pääsemässä käyntiin - tammikuussa ilmestyy nippu mielenkiintoisia kotimaisia, joista ainakin Them Bird Thingsin The Bride Who Came To Yellow Sky tulee osoittautumaan klassikoksi. Siitä olen kirjoittanut jo toisaalle, joten tässä voisin nostaa esiin viiden biisin pikkulevyn, joka on tehnyt todellisen vaikutuksen. Lasten Hautausmaa -kokoonpanon nimetön esikois-ep on jotain aivan omanlaistaan, ihanan allapäistä popmusiikkia.
Vaikka goottirockia ja postpunkia tehdään tässäkin maassa koko ajan ja genrepoliisien mielestä kai aivan hyvinkin, en ole itse osannut innostua suurestakaan osasta sitä. Semmoista omaa visuaalista maailmaa ei ole monellakaan yrittäjällä ollut, vaan ollaan toistettu genrekonventioita. Lasten hautausmaa on tässä viitekehyksessä todella pysäyttävä poikkeustapaus.
Melodioiden ja vokaaliosuuksien osalta se kuulostaa melkeinpä Noitalinna Huraa!lta, akustisessa kitarakomppauksessa on paljon 80-luvun Curea, tekstit kertovat vaikkapa keuhkotautisista lapsista hengittämässä rautapölyä 1800-lukulaisissa tehtaissa ja haaveilemassa tehtaan naapurina sijaitsevaan kalmistoon pääsemisestä. Vähän tulee mieleen se, kun lapsena luin Veljeni Leijonamielen. Sen kirjan samastuttavin hahmohan oli juurikin itsensä kuoliaaksi yskivä Korppu: sankari ajalta, jota hyvinvointivaltion keksimisen jälkeen ei juurikaan ole haluttu muistella.
Mutta nythän hyvinvointivaltiota ollaan tuhoamassa, ja Lasten hautausmaan allapäinen synkistely tuntuu osuvan suoraan hermoon. Minialbumin avaava Kiputyttö on valmis klassikko, sen nimihenkilö käy hyvin sankarittaresta jollekin tämän ajan Astrid Lindgrenille.
Ympärillä vain tyhjää pimeää
ennen kuolemaa onko elämää?
Lasten hautausmaan ep Spotifyssa
