Näinä sosiaalisen eristäytymisen viikkoina on ollut tavallistakin enemmän aikaa kuunnella popmusiikkia, ja yksi voimasoittooni tehokkaimmin jumittuneista tämän vuoden biiseistä on räppiduo Cavallini & Shrtyn 16v. Afrohelsinkiläistaustaiset nuorukaiset ovat ilmeisesti olleet ensin Soundcloudin kautta ja sitten jo PME Recordsin levyartisteinakin nosteessa jo muutaman vuoden, mutta minun tietoisuuteeni he tulivat tämän kahden miljoonan Spotify-striimauksia lähentelevän hittinsä myötä. Myös jätkien uusi minialbumi 10/10 on kokonaisuudessaan hyvää kamaa ja juuri sellaista räppiä, jota tähän hetkeen tarvittiin, kun Ibeltäkään ei vähään aikaan olla saatu kuin yksi aika löysä singlehitti (Luota muhun).
Vielä vähän aikaa sitten olin sitä mieltä, ettei tämä hiphopin nykyinen laiska, aneeminen tyylisuunta ole oikeastaan millään lailla hyvä asia, mutta ainakin Suomessa nuoret tekijät ovat kaapanneet tämänkin soundin ja käyttäneet sitä musiikkiin, jossa on kaipaamaani terhakkuutta ja aitoa ilmaisuvoimaa eikä vain jotain Post Malonen itsesääliä tai muuta post-millenniaalista ahdistusta. Tällä en nyt tarkoita, etteikö räppi saisi heijastella tekijöidensä todellisia elämänkokemuksia - oikeastaan nimenomaan olen kaivannut todellisuudentuntua 2020-luvun suomiräppiin, kun tuossa välissä ehti olla ajanjakso, jolloin stadionille asti päästiin täysin feikeiltä vaikuttavan uhriutumisen siivin ja kaikki oli periaatteessa aivan sitä samaa kuin paskimmassa suomalaisessa kaljanlanttausiskelmässä aina, mitä nyt eteen laitettiin hästäg. Ikään kuin Alexander Stubbin hampaat olisivat pudonneet Irwinin kaljalasiin.
Nyt tilanne vaikuttaa paljon paremmalta. PME Recordsilla vaikuttaa olevan siinä merkittävä rooli. Vaikka JVG on viimeistään Ikuisen vapun myötä uusi Eppu Normaali (ja sellaistakin tarvitaan), niin firmalla on noin muuten pelisilmää nostaa uusia tekijöitä, jotka eivät tähtää ensimmäiseksi Vain elämäähän. Gettomasan suursuosio on siitä voittoisa esimerkki, ja kuinka ollakaan, hän vetää 16v:lläkin versen, jossa muistuttaa meitä taas kerran siitä, että pääsi Emma-gaalaan tekemällä "aitoa räppiä". Harmi, ettei säkeistössä ole tilaa hänen autonsa mainitsemiselle.
Tämä ei ole vittuilua, sillä diggaan Gettomasasta ja hänen säkeistöstään tässäkin kappaleessa. Videolla hän pelaa bilistä tyhjässä lähiöbaarissa yksin ja tavallaan se näkymä itsessään riittää visualisoimaan sen suomalaisen hoodin, josta kuka tahansa tervejärkinen nuori haluaa pois. Ja silti romantisoi sitä, silti palaa sinne.
Mutta kyllä 16v silti kuuluu varsinaisille tähdilleen, jotka ovat melodisine tyyleineen luoneet suomalaisen version TQ:n muinaisesta gangstanostalgiahitistä Westside. Siinähän vielä aika nuori jäbä muistelee, millaista oli "way back". Mutta tällaista hommaa ei voi tuoda Suomeen lokalisoimatta ja ajankohtaistamatta, ja niinpä Cavallini & Shrty räppäilevät Youtube-sukupolven näkökulmasta siitä, millaista on ollut hinkua penskasta asti räppisuosiota ja unelmoida jostakin, mikä tuntui aikanaan saavuttamattomalta. Matka on täynnä huonokuntoisen polven takia lopahtavan futisuran kaltaisia realistisia yksityiskohtia ja self help -kliseitä - "se minkä taakse jätät, se tulee sun eteen" - mikä vain lisää elämänkokemuksen todistusvoimaa.
Haikea kertosäe on täydellinen, koko hoidossa melankolisen täysosuman tuntua. Killerisingleksi tällaisia on tavattu kutsua. Ajankuvana 16v on tälle ajalle ehkä jotain samaa kuin Mika Waltarin Suuri illusioni vuoden 1928 teineille.
16v -video Youtubessa
