On vuosi 2015: suomalaisen popin maisemaa hallitsevat sellaiset teokset kuin Teflon Brothersin "Pämppää", Roope Salmisen & Koirien "Madafakin darra" ja ihan mikä tahansa, mitä Cheek vaivautuu julkaisemaan. Hittibiisit ovat nimeltään "Tarkenee" tai "Takajeejee" tai "Bandana", mitä tahansa, mistä saa someen hyvän hästägin, jossa ei tuhlata liikaa merkkejä.
Toisin sanoen suomalainen pop on kuollut. Murha vai itsemurha, siitä voidaan keskustella, mutta syy- ja seuraussuhteet taitavat olla kaikille ilmeisiä. On annettu periksi sille ajatukselle, että musiikin kulutuksen keskittyessä striimauksiin vain nuo hästäg-hittibiisit voivat herättää popyleisön kiinnostuksen. Niissä on tyypillisesti sielua syövä takiaismainen kertosäe, vastenmielinen ajatusmaailma ja halpoja, olevinaan ajanmukaisia tuotannollisia ratkaisuja.
Tämän kulttuurisen jättömaan keskelle ilmaantuu sitten ihanana valonkantajana ja parempien aikojen merkkinä Chisun neljäs ja kauan odotettu albumi Polaris. 50 minuuttia musiikkia, jonka takana on ajatusta, intohimoa ja osaamista. Kaikkea sitä, mitä optimisti voisi odottaa tämän ajan popilta.
Paitsi että Polaris on sävellysten ja sovitusten tasolla kirkkaasti parasta valtavirtapoppia tässä maassa tällä hetkellä, herättää se luottamusta ja hyväksyntää myös ajatusmaailmallaan. Nihilismin ja narsismin sijaan se välittää rehellistä rakkauden viestiä. Jos tuo viesti onkin paikoitellen luettu satukirjoista, on se silti miljoona kertaa parempi strategia kuin cheekien ja elastisten kyyninen olankohautus kaikelle romantiikalle.
Me elämme yksilön aikaa, emme kollektiivin. Polariksen paras biisi "Tähdet" on tämän ajan päivitys Baddingin "Tähdet, tähdet" -ikivihreästä, ja samalla antiteesi sille. Baddingin biisi päivittää aavan meren tuolla puolen -ajattelua kosmiseen mittakaavaan ja esittelee suomalaisen stereotyypin, joka viihtyy näillä aurinkokunnan kulmilla niin huonosti, että johonkin vielä satumaatakin kauemmas pitäisi päästä.
Chisun "Tähdet" kääntää asetelman ympäri ja todistaa, että individualismin aikakausi voi synnyttää jotain parempaakin kuin lahtelaisen Tiihosen voittajauho. Chisun klassikko-iskelmässä tähdet muuttuvat eskapismin kohteesta pelkiksi kertojan tunnetta heijastaviksi valoiksi. "Tähdet" on aivan yhtä ikoninen biisi kuin "Tähdet, tähdet".
Polaris on sävellyksellisesti ja tuotannollisesti silkkaa neroutta alusta loppuun. Ylioppilaskunnan laulajien käyttäminen usealla biisillä on täysien pisteiden arvoinen ratkaisu. Chisu on luultavasti ainoa valtavirtapoppari Suomessa, joka keksii tällaiselle kuorolle tällaisessa kontekstissa järkevää käyttöä.
Virheetöntä poppia. Hattu päästä.
Chisu: Tähdet
