Rap-artisti ja -tuottaja DJ Kridlokk saa vuoden 2024 Salamaisema-palkinnon albumistaan Hai. Salamaisema-palkinnon vuoden parhaasta suomalaisesta albumista myöntää tämän blogin ylläpitäjä, kulttuurikriitikko Niko Peltonen. Nyt 11. kertaa jaettavan palkinnon ovat aiemmin saaneet seuraavat levyt:
2014: Scandinavian Music Group: Terminal 2. 2015: Janne Westerlund: Marshland. 2016: Jukka Nousiainen: Jukka Nousiainen. 2017: neljän kesken jaettu palkinto: Riitaoja: Täytettyjä lintuja; Lau Nau: Poseidon; Joose Keskitalo: Julius Caesarin anatomia; Mikko Joensuu: Amen-trilogia. 2018: Jukka Nousiaien: Ei enää kylmää eikä pimeää. 2019: Chisu: Momentum. 2020: Musta valo: Tuleville sukupolville. 2021: Lyyti: Toiveet ja helyt. 2022: Maija Vilkkumaa: 1973. 2023: Liila Jokelin: Saapuu sankarina kevät.
39-vuotias pohjoishelsinkiläistaustainen Kristo Laanti on ollut suomiräpin arvostetuimpia tekijöitä ainakin DJ Kridlokkin vuoden 2011 UG Solo -albumista alkaen. Hän on julkaissut musiikkia monissa eri konteksteissa, keskeisimmin Kridlokkin ohella Khid-aliaksella. Yhteistyötä hän on tehnyt mm. Paperi T:n, RPK:n ja Aivovuodon kanssa. Karkeasti määriteltynä Khid-levyt, kuten mestarillinen Ei (2014, RPK:n kanssa), ovat sisäänpäin kääntyneempää ajatusten pyörittelyä, Kridlokk-levyt taas enemmän rooliin kirjoitettua omaperäistä tulkintaa gangstaräpistä. Mutta Hai, ensimmäinen Kridlokk-albumi viiteen vuoteen, hämärtää näitä rajoja vielä edeltäjiään enemmän. Lisäksi Laannin persoonallinen, lakoninen flow yhdistää eri nimillä tehtyä musiikkia, samoin kuin mieltymys vähäeleisen hypnoottisiin taustoihin.
Hai-levy on ehyt temaattinen kokonaisuus hirttäytymättä päälleliimattuun taustatarinaan. Roolileikin sijaan se tuntuu omakohtaiselta introspektiolta, mutta kyllähän levyllä vertauskuvallinen päähahmokin on: otsikon hai, merien suuri yksinäinen. Sen kautta Kridlokk pystyy käsittelemään niin vastavirtoihin uivan ihmisyksilön haasteita ja uhmaa kuin ekologisia kriisejä, mutta ei kummankaan teeman osalta sorru ilmeisyyksiin. Hain tekstit ovat parhaan nykyrunouden tasoisia, assosiaatioketjuista rakentuvia kuvaelmia, joissa jokainen rivi kuljettaa ajatusta arvaamattomaan suuntaan. Toisaalta niitä leimaa populaarikulttuuriviittausten verkosto ja ironinen itsereflektio tavalla, jota painetussa lyriikassa harvemmin tapaa.
Kridlokkin vokaali-ilmaisu ja aavemaisena matalataajuuksilla jumittavat taustat viimeistelevät hyvällä tavalla kehämäisen kokonaisuuden, jota tekee mieli kuunnella uudelleen ja uudelleen. Palkitsin levyn Soundissa viiden vuoden avustajataipaleeni ensimmäisellä ja ainoalla viidellä tähdellä ja samaa mieltä oli myös Mikko Aaltonen Hesarissa. Iskelmöityvien träppisoundien ja keskentekoisten gangstereiden vallatessa Spotify-listat tuntuu palkitsevalta, että suomiräp on toisella laidallaan pysynyt myös vakavasti otettavana taiteena. Nuoriso tarvitsee toki omat huvituksensa, mutta genre monipuolisena pysyäkseen muutakin.
Musavuosi oli toki totutun kova muutenkin. Räppipuolelta esimerkiksi M.A:n debyytti Liminaalitila antaa hyvinkin kovan vastuksen Kridlokkille, indiepuolelta voi mainita vaikka Amurin albumin Kun mä kotoa lähdin, Modemin Megalomanian ja Joose Keskitalon Tähdet palaavat paikoilleen.
Yhä selvempää on, että paras suomalainen musiikki tulee lähes aina valtavirran ulkopuolelta. Erikoista sikäli, että suurin osa tarkoittamastani kamasta noudattaa aika perinteisiä laulunkirjoittamisen hyveitä. Kridlokkin ja M.A:n kaltaiset artistit nousevatkin esiin myös uudistajina ja kokeilijoina, joita ilman emme myöskään tule toimeen.
DJ Kridlokk: Konami Youtubessa
