Salamaiseman vuoden parhaat suomalaiset populaarimusiikkilevyt
2014: Scandinavian Music Group: Terminal 2
2015: Janne Westerlund: Marshland
2016: Jukka Nousiainen: Jukka Nousiainen
2017: Jaettiin neljän levyn kesken: Lau Nau: Poseidon, Mikko Joensuu: Amen 3, Riitaoja: Täytettyjä lintuja, Joose Keskitalo: Julius Caesarin anatomia
2014: Scandinavian Music Group: Terminal 2
2015: Janne Westerlund: Marshland
2016: Jukka Nousiainen: Jukka Nousiainen
2017: Jaettiin neljän levyn kesken: Lau Nau: Poseidon, Mikko Joensuu: Amen 3, Riitaoja: Täytettyjä lintuja, Joose Keskitalo: Julius Caesarin anatomia
Vuosi alkaa olla lopuillaan, uusia hyviä Salamaisema-henkisiä -albumeita tuskin enää ilmestyy, joten on aika myöntää viides Salamaisema-palkinto vuoden parhaalle suomalaiselle populaarimusiikkilevylle. Sen palkinnon kriteerithän määrittelen minä itse, mutta toki avaan niitä mielelläni.
Suomessa tehdään joka vuosi paljon todella hyvää musiikkia, mutta hyvän ja tärkeän välillä on kuitenkin olemassa ero. Tärkeän ja sitäkin tärkeämmän välillä on myös olemassa ero. Tänäkin vuonna esimerkiksi Pää kii, Litku Klemetti, Lasten Hautausmaa, Autiomaa, Vuoret, Ultramariini, CMX, Huuto!, Pyhimys, DJ Ibusal, Ydinperhe ja kymmenet muut tekivät tärkeää musiikkia.
Tärkeän ja sitäkin tärkeämmän välinen ero on se viiva vedessä, ja sitäkin tärkeämmän ja kaikkein tärkeimmän välinen ero on vain mielipidekysymys, mutta niin on mikä tahansa vuoden parasta levyä, auringonnousua tai saunomiskertaa koskeva arviokin. Päättäessäni vuoden 2018 parasta suomalaista levyä joudun ottamaan huomioon esimerkiksi sen, että me elämme kuitenkin yhteiskunnassa, jossa suuri osa popmusiikista tuntuu laiskalta konformismilta tai vetäytymiseltä sellaisiin puolustusasemiin, jotka kieltämättä koen itsekin omikseni. Kuka oikeastaan edes jaksaa taistella mitään vastaan? Miksi edes pitäisi? Mitä se taisteleminen muka on, miksi pitäisi taistella? Taistelumentaliteetin kaikinpuolinen laimeus käy erityisen selvästi ilmi sisällissodan pyöreänä muistovuonna. Sitä lukee historiaa mahdollisimman tarkkaan sellaisena kuin se on koettu, eikä se onneksi imartele ketään.
Silti tekisi mieli taistella, koska siteeratakseni muuatta tuttavaa, "kaikki on aivan hirveää". Ei tee mieli nostaa nyrkkejään ketään vastaan, mutta ei tee mieli vain antautuakaan.
Salamaiseman vuoden suomalainen levy vuonna 2018 on Jukka Nousiaisen Ei enää kylmää eikä pimeää. Nousiaisen kolmas "varsinainen" soololevy kuvastelee näitä tuntojani ylivoimaisesti parhaiten. Biisimäärältään ja kokonaispituudeltaan tiivis levy on alusta loppuun hallittu ja täydellinen. Kaukana ovat ne neljän vuoden takaiset ajat, jolloin Huonoa seuraa vaikutti joka suuntaan hapsottavalta renttujen epätäydelliseltä helmeltä. Ei enää kylmää eikä pimeää on jo toinen peräkkäinen Nousiais-levy, joka ei todellakaan repsota reunoiltaan. Upean pinkfloydmaisesta Alkusoitosta jokaisen klassisen rocklevyn tehokeinot tappiin asti hyödyntävään katarttiseen nimibiisiin asti se on rock-klassikko, jolle vetää Suomessa vertoja korkeintaan jokin Kahdeksas ihme, paitsi että Ei enää kylmää eikä pimeää on tunnelataukseltaaan syvempi. Vai olisiko kyse vain siitä, että se istuu tähän aikaan siinä missä Eppujen magnum opus omaansa? Melankolia, ahdistus, aamunkoitto ja voitonvarmuus leimaavat kumpaakin levyä, mutta aivan eri tunnelmin. Nousiaisen kappaleet ovat vähintään yhtä hyviä. Ei ole montaa näin täydellistä suomirocklevyä tehty koskaan.
Ei enää kylmää eikä pimeää Spotifyssa
Suuret unelmat Youtubessa
Suomessa tehdään joka vuosi paljon todella hyvää musiikkia, mutta hyvän ja tärkeän välillä on kuitenkin olemassa ero. Tärkeän ja sitäkin tärkeämmän välillä on myös olemassa ero. Tänäkin vuonna esimerkiksi Pää kii, Litku Klemetti, Lasten Hautausmaa, Autiomaa, Vuoret, Ultramariini, CMX, Huuto!, Pyhimys, DJ Ibusal, Ydinperhe ja kymmenet muut tekivät tärkeää musiikkia.
Tärkeän ja sitäkin tärkeämmän välinen ero on se viiva vedessä, ja sitäkin tärkeämmän ja kaikkein tärkeimmän välinen ero on vain mielipidekysymys, mutta niin on mikä tahansa vuoden parasta levyä, auringonnousua tai saunomiskertaa koskeva arviokin. Päättäessäni vuoden 2018 parasta suomalaista levyä joudun ottamaan huomioon esimerkiksi sen, että me elämme kuitenkin yhteiskunnassa, jossa suuri osa popmusiikista tuntuu laiskalta konformismilta tai vetäytymiseltä sellaisiin puolustusasemiin, jotka kieltämättä koen itsekin omikseni. Kuka oikeastaan edes jaksaa taistella mitään vastaan? Miksi edes pitäisi? Mitä se taisteleminen muka on, miksi pitäisi taistella? Taistelumentaliteetin kaikinpuolinen laimeus käy erityisen selvästi ilmi sisällissodan pyöreänä muistovuonna. Sitä lukee historiaa mahdollisimman tarkkaan sellaisena kuin se on koettu, eikä se onneksi imartele ketään.
Silti tekisi mieli taistella, koska siteeratakseni muuatta tuttavaa, "kaikki on aivan hirveää". Ei tee mieli nostaa nyrkkejään ketään vastaan, mutta ei tee mieli vain antautuakaan.
Salamaiseman vuoden suomalainen levy vuonna 2018 on Jukka Nousiaisen Ei enää kylmää eikä pimeää. Nousiaisen kolmas "varsinainen" soololevy kuvastelee näitä tuntojani ylivoimaisesti parhaiten. Biisimäärältään ja kokonaispituudeltaan tiivis levy on alusta loppuun hallittu ja täydellinen. Kaukana ovat ne neljän vuoden takaiset ajat, jolloin Huonoa seuraa vaikutti joka suuntaan hapsottavalta renttujen epätäydelliseltä helmeltä. Ei enää kylmää eikä pimeää on jo toinen peräkkäinen Nousiais-levy, joka ei todellakaan repsota reunoiltaan. Upean pinkfloydmaisesta Alkusoitosta jokaisen klassisen rocklevyn tehokeinot tappiin asti hyödyntävään katarttiseen nimibiisiin asti se on rock-klassikko, jolle vetää Suomessa vertoja korkeintaan jokin Kahdeksas ihme, paitsi että Ei enää kylmää eikä pimeää on tunnelataukseltaaan syvempi. Vai olisiko kyse vain siitä, että se istuu tähän aikaan siinä missä Eppujen magnum opus omaansa? Melankolia, ahdistus, aamunkoitto ja voitonvarmuus leimaavat kumpaakin levyä, mutta aivan eri tunnelmin. Nousiaisen kappaleet ovat vähintään yhtä hyviä. Ei ole montaa näin täydellistä suomirocklevyä tehty koskaan.
Ei enää kylmää eikä pimeää Spotifyssa
Suuret unelmat Youtubessa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti