Päätän tässä yhteydessä luokitella Paul Oxley's Unitin kotimaiseksi musiikiksi, vaikka laulaja ja kaikkien tämän levyn kappaleiden tekijä Paul Oxley onkin britti. 3/5 bändistä oli suomalaisia, ja se operoi Suomessa ja saavutti menestystä nimenomaan täällä. Nähdäkseni se on vielä astetta enemmän suomalainen ilmiö kuin jokin The Renegades.
Ja sitä menestystähän Paul Oxley's Unitille tuli, hetkellisesti. Tämä esikoisalbumi oli peräti 17 viikkoa Suomen albumilistan ykkösenä, listalla yhteensä 39 viikkoa, ja on myynyt platinaa. Voi sanoa, että lyhyen hetken ajan POU oli Suomen suosituin bändi. Jos tätä hetkeä koettaisi määritellä rajapyykkiensä kautta, niin sitä ennen oli vuosi 1980, Moottoritie on kuuma, Hassisen Kone, punkin ja uuden aallon täyteen mittaansa kehittynyt kaupallinen potentiaali. Sen jälkeen tulivat Yö ja Dingo ja Eppujen, Popedan ja Juicen koko kansan suomirock.
Living In The Western Worldin isoja listahittejä olivat nimibiisi ja varsinkin Spanish Bars, joka on myös levyn avausraita. Lisäksi muistetaan balladi Terry's Inside, vaikkei se listoille noussutkaan. Näiden kappaleiden suosiota aikanaan ja sittemmin voi koettaa mittailla erilaisilla tavoilla. Nimibiisi menestyi singlelistalla, Spanish Bars sen ohella myös jukeboksisoitossa. Terry's Inside oli 90-luvun alussa yläasteen musiikinkirjassani. (Tällaisia olevinaan koskettavalla ja "tärkeällä" tekstillä varustettuja popbiisejähän niihin siihen aikaan laitettiin.)
Spotify-soittojen tarkastelu paljastaa selvän hierarkian. Lähes 400 000 soiton Spanish Bars voitanee noilla lukemilla luokitella kohtalaisen hyvin asemansa säilyttäneeksi pikkuklassikoksi. Terry's Inside yltää täpärästi sataan tuhanteen, ero näiden välillä yllättävän suuri. Nimibiisi jää aika karusti noin 30 tuhanteen, albumiraitojen lukemat sitten sitäkin pienempiä. Albumiklassikko Living In The Western World ei ole.
Tässä tapauksessa kansan tuomio vaikuttaa sikäli suunnilleen oikealta, että Spanish Bars on kyllä levyn kovin biisi. Se on itse asiassa ihan todella hyvä biisi, joka on toki alusta loppuun omaa aikaansa, mutta ei sellaisella tavalla, joka saisi irvistelemään nykyäänkään. Biisin ilmeiset esikuvat ovat Martha + Muffinsin Echo Beachin tapaisia uuden aallon juustoisemman laidan teoksia, joissa ajanhengen vaatima suorasukaisuus ja nopea tempo on silattu syntikoilla, melankolialla ja äärimmäisen tarttuvilla kertosäkeillä niin, että loppuvaikutelma on jo aikanaan ollut ylisukupolvinen. Spanish Barsin tietyissä rytmijutuissa kuuluu jopa progemaisuutta, ja melodioissa taas, huvittavaa kyllä, iskelmää. Silti tämä on kappale, jota kukaan tuon aikakauden suomalainen biisintekijä tuskin olisi osannut tehdä tai tullut edes ajatelleeksi tehdä. Vertailun vuoksi voi kuunnella samana vuonna ilmestyneen Mistakesin Pidä huolta -biisin, joka sijoittunee väljästi samaan genreen. Kappaleiden välillä on valtava luontevuusero, siltikin vaikka olisi mahdollista kuulla Mistakesin teos ymmärtämättä sen tuskastuttavaa tekstiä.
On Oxleyllä muutama muukin valttikortti. "Kohtalokas" Cathy's Story (Passion) on vielä paremmin etukenossa viiteympäristöönsä nähden kuin muu levy. Biisi kuulostaa Miami Vicelta ja Duran Duranilta ja siinä on aitoja urheiluleffasyntikoita. Koko tämä viitekehys oli kansainvälisestikin vasta oraallaan, joten tässä ollaan kanavoitu ilmavirtauksia kunnioitettavan skarpisti. Kappale ei ollut minulle etukäteen tuttu, ja jos se olisi soitettu minulle sokkotestissä, olisin ilman muuta hyväksynyt sen Rio-aikakauden Duranin b-puoleksi. (Tämän on siis tarkoitus olla vilpitön kehu.) Another Heartbreak ja The Judge & The Jury ovat levyn hyvää peruskamaa, tiivistä, melodista ja vähän melankolista kitarasyntikkapoppia. Tällaisten kohdalla tulee ilmeisimpänä vertauskohtana mieleen The Cars -yhtye, jota Oxleyn jengi onkin varmasti kuunnellut huolella. Toki Blondieta, Costelloa ja näitäkin.
Muista hiteistä Terry's Inside tukehtuu oman paatoksensa alle, eikä herätä mitään tunnereaktioita. Liiankin ilmeinen kuulijatäky, ja ehkä myös viite Boomtown Ratsin niin ikään vähän vaikeaan, mutta sävellyksenä paljon parempaan I Don't Like Mondaysiin. Nimibiisi on ihan tarttuva nykytys, muttei eroa edukseen levyn perustasosta, ja soundit ovat synteettisine kitaranvingutuksineen tällä kertaa vähän hermoillekäypiä.
Kokonaisuutena voinee todeta, että Living In The Western Worldin ongelma tänä päivänä on sen liiankin vaivaton solahtaminen sellaiseen hyvin taajaan viljeltyyn musiikilliseen lokeroon, josta löytyy kasapäin vielä parempaakin musiikkia. Tässä tapauksessa yhtyeen luontainen kansainvälisyys toimii sitä vastaan, miltä ongelmalta suomenkieliset ja suomalaisessa viitekehyksessä operoivat rockbändit aina säästyvät. Ongelma ei kuitenkaan koske levyn parhaita biisejä: en keksi, miksei Spanish Bars olisi voinut olla valtava kansainvälinen hitti, ja jos Cathy's Storyn kaltaisten biisien kohdalla alkaa tarkkaan katsella vuosilukuja, huomaa kappaleen ilmestyneen ennen useimpia niitä, joiden pastissiksi sen voisi vaistonvaraisesti luokitella. Paljon palkitsevampi kuuntelukokemus kuin useimmat levyt tässä sarjassa.
77/100
Albumi Spotifyssa
Spanish Bars Youtubessa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti