Pedro's Heavy Gentlemen on/oli aika epämääräinen ryhmittymä, jonka koostumuksen voisi kai tiivistää näin: Pedro Hietanen, vaihtuvia supermuusikoita ja vierailevia laulajia. Vaikka Hietanen on tehnyt näitä levyjä vielä paljon myöhemminkin, nautti Heavy Gentlemen suurinta suosiotaan 80-luvun alkuvuosina. Yhtye teki silloin neljä keskimäärin varsin menestynyttä albumia ja sai kaksi isonpuoleista hittisingleä. Ainakin listanumeroiden valossa albumeista menestynein on tämä: se ylsi listan seitsemänneksi ja oli mukana 20 viikkoa. Levyltä jälkijättöisesti irrotettu, Harri Marstion kähisemä Romany Violin -tulkinta nousi Gentlemenin ensimmäiseksi single- ja jukeboksihitiksi.
Tango Moderato on nimensä mukaisesti tangolevy. Tämmöinen muusikoiden tyylilajihuumori taisi olla koko Gentlemen-homman pääpointti muutenkin. Tältä levyltä löytyy erinäisiä tuttuja sävellyksiä, joihin on haettu "erikoista kulmaa", ja oletettavasti ainakin jotkut vedot ovat Hietasen ja/tai kavereidensa originaaleja, siksi paljon ne kuulostavat sessiosekoilulta. Levyllä esiintyvä jengi on ihan kohtalaisen nimekästä, Discogs-tietojen tutkiminen on kuin lukisi aikakauden pierujen kuka kukin on -luetteloa. Pembroke, Maijanen, Antero Jakoila, Olli Haavisto, Otto Donner... Vokalistien kirjo yltää Marstiosta Markku Blomqvistiin ja Kojosta M.A. Nummiseen. Marstio vetää Mustalaisviulun englanniksi, Reijo Kallion Yksinäinen taas tykitellään tietysti venäjäksi. Discogs väittää Puna-armeijan kuoronkin esiintyvän sillä.
Siinä ei ole mitään yllättävää, että huippumuusikot tekevät tällaisia levyjä, mutta se tuntuu oudolta, että yleisö on varsin mukavasti lämmennyt niille. 36 vuoden perspektiivistä, ilman aikalaishavaintoja, on jo vaikea selvittää, liittyykö tähän esimerkiksi jotakin nappiin menneen tv-näkyvyyden tapaista. Miksi Marstion rutiininomainen Romany Violin oli hitti? No, tuttu sävelmä tietysti, ihan vetävästi tulkittuna, mutta periaatteessa glorifioitua karaokea.
Varsinaisen muusikkohuumorin kuunneltavuus nykyperspektiivistä on vielä paljon tiukemmassa. Kai tässä jokin punainen lanka on, semmoinen "it's all just music, man" -ajatus, että erilaiset maantieteelliset alueet ja tyylisuunnat voivat sekoittua reilusti keskenään. Laulukieliäkin on kuin Baabelin tornissa. Toisaalta meno on juuri niin jäykkäjalkaista kuin tällaisilta hahmoilta voi odottaa. Koko ajan on vähintään nurkan takana se piste, jossa tangoa aletaan soittaa valkoisen miehen reggaefunkina.
Mitään hauskaahan tässä levyssä ei ole. Ei edes Nummisen Tästedes sinä olet oleva hevonen ole kovin hauska. Mitään vakavassa mielessä kiinnostavaakaan tässä ei ole. Nykynäkökulmasta täysin turha tekele, jota tuskin voi suositella edes ajankuvan nimissä, tämä kun edustaa pikemminkin yhdenlaista ajattomuudenkuvaa: joukko muusikoita runkkailee.
31/100
Albumi Spotifyssa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti