Olen liian nuori muistaakseni Velipuolikuu-sketsisarjan alkuperäistä tv-esitystä, enkä ole sitä tullut myöhemminkään katsoneeksi. Minun muistikuvani Pirkka-Pekka Peteliuksen humoristinurasta alkavat Pulttiboisista, josta niitä onkin sitten paljon. Velipuolikuuta pidetään kai yleisesti paljon parempana, mutta en nyt ole katsonut aiheelliseksi priorisoida 80-luvun suomihuumoria täydentäessäni yleissivistystäni.
Joka tapauksessa tämän albumin suhteen se tarkoittaa, että minulla on ns. aukkoja tiedoissa, eikä pika-Google valaise Muistan sua, Elainen suhdetta Velipuolikuuhun juuri sen kummemmin kuin että isoksi hitiksi noussut nimikappale on sarjan tunnari. Ilmeisesti osa muistakin kappaleista kuultiin siinä. Minulla on epämääräinen käsitys, että tämä kaikki saattaisi liittyä johonkin Peteliuksen sarjassa esittämään hahmoon, mutta mikään löytämäni informaatio ei tue tätä. No, lukijani varmaan informoivat minua aiheesta.
Tästä nyt varmaankin johtuu, että Muistan sua, Elaine tuntuu kevyesti sellaiselta vitsiltä, jota ei ihan ymmärrä. Aikalaiset kyllä ymmärsivät. Levy oli kultaa myynyt listaykkönen, ja Petelius teki sen päälle muutaman muunkin, ei-niin-hyvin pärjänneen albumin. Olen kuullut joitakin ääninäytteitä niiltäkin, ja koomikko Peteliuksen koko levytysuraa tuntuu leimaavan sellainen tyylilajipastissihomma, joka on vedetty juuri sen verran överiksi, että sen tajuaa olevan huumoria. Tämä on tietysti parempi ratkaisu kuin vitsien vääntäminen rautalangasta, mikä on suomalaisessa huumorimusiikissa yleisempää.
Muistan sua, Elaine -biisi on tietysti jäänyt elämään (ja nyky-yleisölle nimenomaan Peteliuksen versiona, vaikka käsittääkseni 30-luvun alun originaalikin oli pitkään varsin tunnettu). Esityksellä on Spotifyssakin yli 200 000 kuuntelua, vaikka tavallaan olisin odottanut vielä suurempaa lukua. Levyn muut biisit jäävät selvästi jälkeen, mutta vastaavasti ne taas erottuvat sieltä striimauspalvelun marginaalisesta massasta kuitenkin jonkin verran selvemmin kuin voisi luulla. Ainakin osa levyn pariin etsiytyneistä on kuunnellut avausraitaa pidemmällekin.
Levy on selvästi temaattinen juttu, eli se sisältää vanhakantaisia tanssimusiikkikappaleita, joissa kerrotaan kaukaisista paikoista ja eksoottisista naishenkilöistä. Nyt en taaskaan saanut kätevästi selvitettyä, ovatko nämä kaikki autenttisia menneiden vuosikymmenten teoksia - oletan asian olevan niin. Kappaleiden valinnassa on oltu melko viitseliäitä, sillä kaltaiselleni diletantille tässä ei ole muita tuttuja ikivihreitä kuin Budapestin yössä ja Danakil, jotka tunnetaan Annikki Tähden ja Tapio Rautavaaran levytyksinä.
Mitäs muuta tästä sanoisi. Petelius on hyvä laulaja, menisi aivan täydestä laivabändin keulilla. Bändissä on lähes huvittava lista tavanomaisia epäiltyjä, Pedro Hietasta ja Pave Maijasta. Nämä supermuusikkohahmot tuntuvat soittavan tyylilajiuskollista humppaa aivan kuin nautiskellen siitä, että pääsevät vetämään näin viimeisen päälle härskisti. Soitto onkin täysin persoonatonta, eikä kliini soundi auta asiaa - kyllähän tällaisen musiikin haluaisi kuulla aikain takaisella savikiekkorahinalla kuorrutettuna.
Tavallaan en ole ihan varma, onko tässä edes mitään vitsiä. Monet teksteistä kuulostavat tietysti nykypäivän näkökulmasta vähän koomisilta, kuulostivat varmasti jo 80-luvulla. Kun Siperiaa ja Budapestia ja Niiliä ja Abessiniaa laitetaan kappale toisensa jälkeen tulemaan, syntyy tietysti eräänlainen korkoa korolle -vaikutelma, mutta en jaksa pitää sitä itsessään hauskana, ehkä siksi, että olen jo kauan sitten ajautunut diggailemaan tällaista musiikkia aidosti. Ellei Peteliuksen levy muuta tee, herättää se halun alkaa välittömästi kuunnella Dallapéta ja vastaavia.
80-luvun puolivälissähän vallitsi merkittävä retroiskelmän trendi. Enemmän tai vähemmän uskollista kierrätysmateriaalia tehtiin paljon, ja lajityypin menestys kulminoitui tietysti Topi Sorsakosken ja Agentsin myynnillisiin voittoihin vain pari-kolme vuotta Peteliuksen jälkeen. Ei hänkään ihan ensimmäisellä aallonharjalla ollut; ainakin Badding oli levyttänyt samankaltaista humppaa jo 80-luvun alussa. Velipuolikuu tarjosi Peteliukselle epäilemättä ratkaisevan myyntivivun, nimikappale jäi tv-katsojien mieleen ja hittiytyi ihan sillä, mutta moni levynostaja on varmasti halunnut vain kuunnella vanhaa, hyvää humppaa. Tuskin he jäivätkään pettyneiksi, nyt puhutaan kansanosasta, joka ei ole niin turhantarkka siitä savikiekkosoundista.
Olisi mahtavaa, jos joku tekisi levyllisen tällaisia sävelmiä täysin tosissaan, rosoisella ja "elämänmakuisella" meiningillä.
60/100
Levy Spotifyssa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti