tiistai 20. joulukuuta 2022

Salamaiseman Rikkinäinen prinsessa -palkinto vuoden 2022 huonoimmalle suomalaiselle popkappaleelle

 Salamaisema-blogin viidennen Rikkinäinen prinsessa -palkinnon vuoden huonoimmasta suomalaisesta popkappaleesta saa JVG teoksestaan Amatimies. 

Vapuksi julkaistu turhake on ollut käsittämättömän suosittu ja saanut tätä kirjoitettaessa jo 13.6 miljoonaa Spotify-kuuntelua. JVG on ollut tänä vuonna musiikkinsa laatuun nähden liiankin ahkerana, mutta menestys ei ole kaikilta osin ollut samaa luokkaa kuin duon parhaina aikoina. Amatimies on kuitenkin läpäissyt kansan tajunnan, täysin ansiotta.

Minä tahansa vuonna ilmestyy tietysti pilvin pimein paskaa poppia, mutta Rikkinäinen prinsessa -palkinnon pyrin myöntämään kappaleelle, joka on sekä erittäin menestynyt että kertoo kuuntelijoidensa mausta vain huonoja asioita. JVG ei ole palkintoa aiemmin saanut, ja kaksikkohan on tehnyt paljon erittäin laadukastakin listapoppia, mutta nyt mentiin kyllä niin alhaalta limboten, ettei rimaa edes näy. 

Ylipäätään Jaren ja VilleGallen viimeaikainen tuotanto herättää epäilyksen, että sankarit ovat kyllästyneet kaikkeen ja lyöneet läskiksi. He vakuuttavat, ettei ensi elokuun stadionkeikka merkitse lopettamis- tai edes taukoilmoitusta, mutta vaikka suomipoppareiden tauolle jäämiset ovatkin väsynyt meemi, juuri tässä tapauksessa kannattaisi ehkä harkita inspiraatiobreikkiä. 

Iltapäivälehden haastattelussa herrat myös kertovat Amatimiehen syntyneen vastareaktiona Ikuinen vappu -jättihittiin, joka on hyvä biisi ja jonka myötä heitä alkoi uhata asema vakavasti otettavina artisteina, jopa laulajina. Amatimiehen perusteella kukaan ei ainakaan voi sellaista luulla. Kertosäkeen hoitaa pikkuoravaksi nopeutettu Kake Randelin.

Kuten kaikki varmasti jo tietävätkin, Amatimies siis pohjautuu finnhits-legendan myöhäiskauden hittiin Pakko painaa pitkää päivää. Iskelmämme ikoneista Kake Randelin on niitä liiankin helposti meemiytyviä, mutta häntä ei toki voi syyttää siitä, että JVG:n käsittelyssä alkujaankin melko heppoinen duunari-iskelmä on nopeutettu Tiktok-kaksiminuuttiseksi, jonka otsikostakin turhat konsonantit ovat pudonneet pois. Kertosäkeen lisäksi kuullaan jonkin verran viidessä minuutissa kirjoitetulta kuulostavaa räppiölinää, jossa ei sanota mistään maailman asiasta yhtään mitään. 

Artturi Asialan tuottama Amatimies on toki kustannustehokas hitti: liekö koskaan saatu näin paljon striimejä per tekemisen vaivaan käytetty minuutti. 

Biisi saa tämän palkinnon siksikin, että se on aikansa kuva mitä kielteisimmässä mielessä: nykyinen some typistää hitit fraasinpätkiksi, lyhentää niiden pituuden soittoäänimittakaavaan ja hylkii perinteistä laulunkirjoittamista, jota se Ikuinen vappukin kuitenkin vielä edusti. Tällä tavalla tuhotaan popmusiikki, tuo ihana taidemuoto, ja JVG ansaitsee osallisuudestaan hankkeeseen niskaansa aivan hulluna paskaa.

Lisäksi jokaista tämän maan duunariduunia tekevää ihmistä pitäisi sylettää se, miten nämä sattumankaupalla rikastuneet keekoilijat leikkivät Amatimiehen videossa burgerinmyyjää tai raksajäbää. Ei ole hauskaa, on puhtaasti vastenmielistä. Teidän tuloillanne ei ole lupaa puhua raskaasta duunista, edes "vitsillä", koska ette te voi puhua siitä edes "vitsillä". 


Amatimies-musiikkivideo Youtubessa

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti