Omat latteat asiat: Iisa ja sohvannurkkaan käpertymisen taito

Taidettahan tehdään aina omasta elämänpiiristä käsin ja omien kokemusten pohjalta. Se on väistämätön rajoite, ja kuten väistämättömät rajoitukset aina, se pitäisi yrittää kääntää vahvuudeksi. Muuten päätyy liikkumaan samalla mukavuusalueella ilmeisimmän yleisönsä kanssa. Kun taiteen varsinainen merkitys tuntuu ainakin minulle olevan uusiin paikkoihin johdattamisessa, odottamattomien näkökulmien tarjoamisessa ja kaikenlaisessa yllättävyydessä, en oikein osaa pitää mukavuusaluetaidetta taiteena lainkaan.

Musiikki voi olla kuulijalleen seinätapettia, mutta ongelmallisessa tilanteessa ollaan, ellei tekijä itsekään osaa kuin tapetoida. Halusta se tuskin on Iisankaan kohdalla kiinni, uskon hänen itseilmaisunsa vilpittömyyteen. Ei tällaista tapettia tekemällä, Suomessa ja suomeksi, juuri rahaakaan tienata.

Salamaisema-blogissa käsitellään kiinnostavaa kotimaista musiikkia. Miksi Iisan soololevy sitten ansaitsee tämän merkinnän? No, joskaan se ei ole kiinnostavaa musiikkia, se on kuitenkin kiinnostavaa oirehdintaa eräistä puolivaihtoehtoista popmusiikkia huomattavasti tärkeämmistä kehityskuluista. Nyt olen tarkoituksella epäoikeudenmukainen varmasti ihan mukavaa artistia kohtaan: kuulen tällä levyllä sen Suomen äänen, joka tarkoittaa hyvää omasta pikkuporvarillisesta sohvannurkastaan käsin ja luulee kaupunkipyörien puutteen olevan merkittävä ongelma ja laadukkaiden brunssien ilmaantumisen ilahduttavin esimerkki aikojen muuttumisesta.

Tuo tuossa oli kärjistys. Jokainen tämän lukija elää määritelmän mukaan keskiluokkaista elämää, niin kirjoittajakin. Olisi teennäistä teeskennellä muuta. Rehellisyyskin on mielivaltainen käsite, ja saattaa olla rehellisyyttä kirjoittaa lauluja sieltä omasta sohvannurkastaan, ellei muuta voi eikä halua.

Sitten ei vain kannata ihmetellä, elleivät ne kiinnosta ketään oikeasti.

Tämä sama ongelma on tavallaan vaivannut Reginankin levytettyä tuotantoa. Reginan musiikin hallitseva moodihan on ollut laimea abstraktius ja höyhenenkeveys, joka tekee mahdottomaksi ajatella erobiisejäkään muuna kuin kertomuksina design-huonekalujen jakamisesta. Juuri konkretian puute on kuitenkin tehnyt yhtyeen tarttuvimmista biiseistä suht sulavaa kuunneltavaa: harvoin on suomeksi laulettu mitään, missä sanottuihin asioihin olisi yhtä helppo olla kiinnittämättä huomiota.

Sen sijaan tällä soolollaan Iisa oikein omistautuu kuvaamaan konkreettisesti elämää, joka vaikuttaa, lähinnä lauluntekijän perimmäisen keskinkertaisuuden ansiosta, osapuilleen niin vähäveriseltä, banaalilta ja parkettivahalta haisevalta kuin kenenkään elämän voi kuvitella olevan.

Iisa on muutettavat muuttaen Samuli Putro. Hänkin omistautuu latteille arkihavainnoille, joiden sanomisella ääneen ei tosiasiassa ole mitään kiinnostavuusarvoa. Putro laulaa siitä, miten mimmejä saa aina odottaa, kun ne shoppailevat matkan varrella ja juuttuvat äidin kanssa puhelimeen. Iisa laulaa siitä, miten perheellisenä naisena baarissa alkaa ahdistaa ja haluaa miehen ja penskan luo kotiin, vaikka ennen oli bilettäjätyyppiä.

Tärkein ero näiden kahden välillä on, että Putro kertoo enimmäkseen tarinoita kolmannessa persoonassa. Hän keksii hahmoja ja yrittää mennä sisään niiden maailmaan. Juuri tätä tehdessään Putro on sortunut melkoisiin latteuksiin (vaikka poikkeuksiakin on, tärkeimpänä “Eipä tiennyt tyttö”). Omakohtaisesti kirjoittaessaan Putro on melkein aina parempi. Hänellä on ainakin se taito, että hän osaa ilmaista, miltä tuntuu.

Iisa vaikuttaa kirjoittavan pelkästään omista pienistä asioistaan. Ei häntä näytä edes kiinnostavan mikään muu. Ja kun kolmekymppisen ihmisen elämässä ei tietyllä, levyn tekemiseen normaalisti kuuluvalla periodilla yleensä ihan kovin suuria edestakaisia käänteitä tapahdu, kertovat Iisan biisit oikeastaan kaikki aika samoista asioista. “Kirje”-avausraidalla kertoja haikailee mennyttä ihastusta, joka palaa mieleen nyt, kun “kaikilla on lapsia”. “Perjantai”-biisissä hekumoidaan kotona vietetyn viikonlopun ihanuudella. “Sulkekaa baarit” -biisissä kotiäiti pääsee radalle eikä osaa olla siellä. “S€ pyörittää” yrittää poiketa kaavasta: Iisa ahdistuu siitä, miten haluaisi asioita ja on riittävän varakas niitä joskus saadakseen, mutta ei kuitenkaan niin varakas, ettei rahaa tarvitsisi ajatella.

Traaginen ongelma. Voin vain kuvitella Iisan poistumassa Galleria Keitaan brunssilta tätä elämän painolastia miettien.

Tämä isompia asiakokonaisuuksia hamuava teksti tiivistää lopulta Iisan vastenmielisyyden parhaiten. Kyseessä on teemalevy lämpimän viltin alle kääriytymisestä ja pahan maailman unohtamisesta.

Lukemattomat erilaiset taiteen moodit voivat ruokkia mestariteosten syntymistä, mutta banaali eskapismi on sellainen nurkkaus, josta en muista näitä koskaan ilmaantuneen.

http://www.youtube.com/watch?v=JmLkQp9qJVA

http://open.spotify.com/album/27Bc2akuOwbCEVgyg8h4zH