Vuosikymmen alkaa olla jo niinkin lähellä loppuaan, että voin määritellä sen kaikkein parhaat musiikkiteokset. Jos joku marras-joulukuussa ilmestyvä suomalainen albumi osoittautuu tässä esiteltyjä paremmaksi, lupaan huomioida sen aikanaan 2020-luvun parasta palkitessani.
Alkuperäinen tarkoitukseni oli tietysti palkita vain yksi vuosikymmenen paras albumi, mutta asiaa tarkemmin mietittyäni se osoittautui mahdottomaksi. Niinpä palkitsen yhden albumin ja yhden laajemman kokonaisuuden.
Salamaiseman paras 2010-luvun suomalainen albumi on Scandinavian Music Groupin Terminal 2 (2014). Myönsin levylle aikanaan ensimmäisen Salamaisema-palkinnon vuoden parhaana kotimaisena levynä, ja vaikka ensi-innostukset toki aina laantuvat, on tämä vedonnut ja inspiroinut kaikkien näiden vuosien ajan aina, kun levyn on laittanut soimaan.
Vuonna 2014 olin kovalla maailmanlopputripillä ja kumarsin Terminal 2:n äärellä siitäkin syystä. Nyt viisi vuotta myöhemmin maailmanloppu tuntuu valitettavasti paljon enemmän todellisuudelta kuin vain tripiltä. Tämä kehitys on vain alleviivannut Terminal 2:n todistusvoimaa, vaikka samalla olen viime aikoina levyä kuunnellessani kysynyt itseltäni, ylitulkitsinko sitä aikanaan. On herännyt vaivihkainen ajatus, että tässä kolutaan sellaisia viimeisiä romantiikan jättömaita, joiden ehkä alitajuisestikin ymmärtää jäävän pian myrskytulvien alle. Terminal 2 on psyyken ja ihmissuhteiden haikeaa apokalypsia, mutta toisaalta se, miten me elämäämme elämme, on myös sidoksissa maailmaan ympärillämme. Puhuttiin sitten ihmisen suhteesta toiseen ihmiseen tai yhteiskuntamallin suhteesta ympäröivään maailmaan, on tunnistettavissa halu jättää jälkeensä legenda hyvästä voittajasta. Paino sanalla legenda, paniikki sanojen välissä.
Musiikillisesti Terminal 2 on seesteisen ja ajattoman-modernin popmusiikin juhlaa. Levy on Suomen Rumours tai On Every Street tai Division Bell. Se kuuluu edelleen väistämättä ja kyselemättä tyhjien kauppakeskusten äänimaisemaksi tai laskuhumalaisille aamuyön tunneille. Scandinavian Music Group ei ole julkaissut albumia neljään vuoteen, ja toivon koko sydämestäni tämän johtuvan siitä, että tulossa on jotakin yhtä suurta.
2010-luvun paras suomalainen laajempi kokonaisuus on sitten Mikko Joensuun Amen-trilogia (2016-17). Olisi vaikeaa nostaa esiin yhtäkään näistä erilaisista ja samaa ydinmehua välittävistä teoksista mainitsematta muita. Herkkä ykkönen, tähtiä tavoitteleva kakkonen ja tähdenlentona maan päälle laskeutuva kolmonen muodostavat niin saumattoman trilogian, että vaikka sitä voi ja tuleekin kuunnella mielentilan mukaan levy kerrallaan, ei tunnu oikealta arvostella sitä niin. Joensuun kokonaisnäkemys on kirkkaasti säkenöivin tässä maassa tänä ajanjaksona. Mitään aivan tällaista ei kukaan muu Suomessa ole koskaan tehnyt. Suurta kuin musta taivas yllämme ja haavoittuvaa kuin marraskuinen kulkija ilman heijastinta.
Terminal 2 Spotifyssa
Amen 1 Spotifyssa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti