Uransa alkuvuosina Kotiteollisuus luokiteltiin "äkkivääräksi itäsuomalaiseksi rockiksi" tai jotain. Tätähän kuvaa bändin alkuperäinen nimi Hullu Ukko ja Kotiteollisuuskin. Se on "outo" nimi, mutta olen silti löytävinäni jonkinlaisen pointinkin, siis että joku hullu ite-taiteilijaukko vaikka työstää peltilautasiin ihmisnaamoja tai jotain. Pelkkä Kotiteollisuus taas ei nimenä kuulosta juuri sen kummemmalta kuin Apulanta, noihin aikoihin mikä tahansa yhdyssana tuntui kelpaavan rockbändin nimeksi. Kotiteollisuutena yhtye takoi asteittain suoristuvaa rockmetallia melko geneerisen synkillä ja/tai pahaenteisillä teksteillä. Vuosituhannen vaihteeseen tultaessa sillä alkoi silti olla hyviä kertosäehokemia (Jos sanon, Kädessäni) ja välillä yritystä aidosti koskettavaankin musiikkiin (Satu peikoista). Samoihin aikoihin suomenkielisen raskaan musiikin skene räjähti siinä määrin, että siitä tuli trendijuttu, oikeastaan "uusi suomirock", ja useat bändit alkoivat myydä varsin merkittäviä määriä, jotkut jopa todella merkittäviä.
Näistä hommista Kotiteollisuus hyötyi varmasti kaikkein eniten. Kuolleen kukan nimi (2002) oli jonkinlainen läpimurto, seuraavan vuoden Helvetistä itään kuitenkin se lopullinen täräytys ja varmastikin bändin suosituimmaksi jäävä levy. Hetkellisesti Trio Niskalaukaus oli vielä suositumpi, mutta he lopettivat vuosikausiksi, eikä Rautiaisen sooloura ottanut samanlaista tulta. Niskalaukauksen rajallinen elinkaari liittyy varmasti bändin yksipuiseen konseptiin, mutta ei Kotiteollisuus nähdäkseni ole sen monipuolisempi ollut. He vain ovat jaksaneet sitä suositun suomenkielisen rockbändin loputonta puurtamista levystä, kiertueesta ja festarista toiseen. Jouni Hynynen on saanut lisäpotkua sivutoimisesta urastaan modernina karjalaisena hauskuuttajana kolumnien ja kirjoiksi painettujen tuotosten muodossa. Pitkään Kotiteollisuuden levyt myivät yksinkertaisella reseptillä säännönmukaisen hyvin. Joitakin klassikkobiisejäkin tuli vielä melko myöhäisessä vaiheessa bändin uraa. Vasta viime vuosina bändin suosio tuntuu laantuneen ja toimintatahtikin hidastuneen ainakin vähän. Eiköhän Kotiteollisuus ala olla siinä pisteessä, jossa täytyy todella miettiä, voiko aivan sitä samaa tehdä koko lopputyöuransa ajan. Jotkuthan siihenkin näyttävät kykenevän, vaikkapa Klamydia ja Yö.
Helvetistä itään ei kuulosta mitenkään ratkaisevasti erilaiselta kuin sittemmin ilmestyneet Kotiteollisuus-levyt - ja oikeastaan perusresepti oli löytynyt jo sen kahdella edeltäjällä - mutta on tässä kuitenkin jotain sellaista, mikä selittää ajanhengen ohella juuri tämän asemaa bändin selvähkösti isoimpana hittinä. Ensinnäkin kyse on joiltakin osin väljästä teemalevystä, joka tuntuu kohdistavan sarkastisia piikkejä 2000-luvun alun nousukauden pinnalliseen elämänmenoon. Tällaisessa kritiikissä on se haaste, että sen pitäisi olla aika sivaltavaa, koska onhan vähän hölmöä pilkata pinnallisuutta pinnallisesti. Niinpä levyn aloittavan nimibiisin pistot Ikea-huonekalujen ja vaimon treenattujen pakaroiden ja makuuhuoneessa tapahtuvien vähän tuhmien asioiden suuntaan eivät oikein vakuuta. Mutta levyn suosion syistä puhuttaessa joutuu toki toteamaan, että varsin monia ne nimenomaan ovat vakuuttaneet, kyllä monelle musankuuntelijalle riittää tunne siitä, että laulaja on jotenkin samalla kannalla käsiteltävään asiaan kuin hän itse. Helvetistä itään -biisiä ei paranna se, että kyse on varsin junnaavasta, perusheviriffien varassa etenevästä tekeleestä, semmoisesta musiikillisesta lakaisukoneesta. Sama pätee kyllä hirvittävän suureen osaan Kotiteollisuuden koko tuotannosta. Yhtyeen tuntuu olevan hirveän vaikea saada itseään innostumaan soittamastaan musiikista.
Tilannehan on heti eri, kun bändi on onnistunut keksimään aidosti toimivan kertosäkeen. Kotiteollisuuden, jos minkä, tapauksessa kertosäe ratkaisee. Tällä levyllä onnistumisia on minusta 2-3 riippuen siitä, miten armollisessa mielentilassa olen. Vihaisempi ja nopeatempoisempi Viittä vaille vainaa on kirkkain sellainen, ja sen isä-poikasuhdetta varsin oivaltavasti ja omaperäisesti käsiteltävä teksti karttaa tyypillisimmät Hynys-kliseet. Sen merkitys levyn suosion kannalta on kuitenkin varmasti ollut aika vähäinen, ainakin verrattuna toiseen selvään onnistumiseen, eli levyn isoimpaan hittiin Minä olen. Tämän biisin tapauksessa heti introriffi kertoo, että nyt on tuloillaan siihen asti "kepeintä" Kotiteollisuus-matskua - siis melodian ja soitto-otteen puolesta. Toisaalta myös kappaleen teksti välittää bändin tuotannossa lähes ainutlaatuista elämänhalua ja -himoa, oikeastaan helvetin uhmakasta tahtoa elää ja rakastaa omalla tavallaan, vaikka maailma onkin täyttä paskaa. Jonkin verran tätä kappaletta raskauttavatkin liian kliseisiksi jäävät määritelmät sille, mikä maailmassa nyt sitten tarkkaan ottaen on pielessä, ja lyhyempi ja vähemmän toisteinenkin se saisi olla, mutta sen suosiota ei tarvitse ihmetellä.
Se ehkä-onnistuminen on sitten levyn kolmas ja niin ikään melko suosittu single Tämän taivaan alla, joka on lähes prototyyppi lukuisille myöhemmille Kotiteollisuus-kappaleille, mutta riittävän tarttuva kuulostaakseen ainakin joskus hyvältä. Esimerkiksi aiempi Kädessäni on kylläkin melkein sama biisi, mutta parempi.
Myönnettäköön, että levyn loppupuoliskolla bändi yrittää kokeilla vähän kokeellisempia ja hitaampia maisemia esim. Tuonen joutsen ja Kaksonen -biiseissä, joiden tekstitkin yrittävät olla eepillisempiä ja universaalimpia kuvauksia ihmisen osasta, kuolevaisuudesta, kosmisesta yksinäisyydestä, jne. mutta juuri tällaisissa esityksissä bändin melodinen heikkous kuuluu selvimpänä. Suoraan sanottuna Kotiteollisuus on varmasti epämusikaalisimpia tässäkään maassa koskaan suosituksi nousseita yhtyeitä. Sen melodiat eivät "lähde" kuin yllä mainittujen kaltaisissa poikkeustapauksissa, ja Hynynen on laulajana niin rajoittunut, että vain pieni osa Kotiteollisuuden aika rajoittuneesta materiaalistakaan palvelee hänen vähäisiä vahvuuksiaan.
Kun tyylilajiksi on valittu matalilla taajuuksiilla hiihtelevä hevi, ei mikään muukaan ns. subliimi elementti pääse pelastamaan kokonaiskuvaa apeudelta. Sikäli Kotiteollisuuden musiikki toki kuulostaa aiheilta, joista Hynynen laulaa.
Levyn nimi on tietysti viittaus John Steinbeckin klassikkoromaaniin Eedenistä itään. Kun levy kertoo aika selvästi Suomesta kerrontahetkellä, niin mikä se lännessä oleva helvetti nyt sitten on? Nimibiisistä päätellen vastaus olisi kulutuskulttuurin läpitunkema länsimaailma. Välittömästi Suomesta länteen on Ruotsi, josta biisissä mainittu Ikeakin tulee. Tietysti Kotiteollisuuden itäsuomalaisuus on varmaan jokin läpänomainen tausta otsikolle.
52/100
Levy Spotifyssa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti