Ei Frediä voi pitää millään lailla unohdettuna hahmona, mutta kun hänen listamerkintöjään tarkastelee, onhan niissä melkoinen epätasapaino suhteessa hänen suosioonsa huippukaudellaan ja myöhempinä vuosikymmeninä. Vuoden 1977 jälkeen on irronnut vain pari pikkuhittiä, eikä ainoatakaan albumimerkintää. Ei Fredi ole paljoa tainnut jaksaa levytelläkään, mutta on silmiinpistävää, ettei edes yhtään cd-aikakauden kokoelmaa ole tilastoitunut. (Onko kovin aktiivisesti markkinoituja sellaisia edes julkaistu? Ellei, niin miksi ihmeessä ei?)
Fredi oli kuitenkin 70-luvun alkupuolella aivan todella suosittu artisti. Listojen valossa voi olla ihan perusteltua kutsua häntä jopa Suomen suosituimmaksi artistiksi siinä vuosina 1972-74. Hän julkaisi tuolloin valtavien hittisinglejen ohella nipun hyvin menestyneitä albumeja, joista kovimpana tämä Niin paljon kuuluu rakkauteen oli peräti 19 viikkoa listaykkösenä ja reilusti toista vuotta listalla ylipäätään. Toki kilpailu albumilistalla oli vielä tuolloin aika vähäistä, mutta Fredin verrokkiartisteista, näistä "rock-sukupolven iskelmätähdistä", vain muutama ylsi edes lähelle samanlaista suosiota, ja Fredi taisi olla aivan ensimmäisiä artisteja, jonka levyt myivät säännöllisesti jalometallilukemille.
Mihin tämä suosio sitten mahtoi perustua? Sitä asiaa pohdittaessa täytyy ensisijaisesti lähteä iskelmän murroksesta suhteessa eräisiin yleisempiin kulttuurisiin murroksiin: vissiinkään juuri mistään Suomessa 70-luvulla tapahtuneesta ei voi puhua viittaamatta rakennemuutokseen, siis maaltamuuttoon. Sitten on sukupolvien murros, suurten ikäluokkien tuleminen perheelliseen ikään, mikä tapahtui lomittain rakennemuutoksen kanssa. Aika lyhyessä ajassa tapahtui sellaisia muutoksia, joiden seurauksena iskelmääkään ei voinut enää markkinoida ensisijaisesti maaseudun tanssilavakansalle, vaan kerrostaloasunnossa kaupungissa asuva nuorehko, töissäkäyvä ihminen oli tällaisenkin musiikin pääasiallista kuluttajakuntaa. Eikä hän yleensä halunnut kuunnella humppaa, valssia tai tangoa, eikä hänen laulajaidolinsa ollut Olavi Virta tai Tapio Rautavaara, vaan hän halusi vähän nuoremman laulajan ja vähän modernimpaa ja angloamerikkalaisempaa soundia, olihan hän Beatlesinsa kuunnellut ja näin.
Tarvittiin siis iskelmälaulajia, jotka olivat jotenkin kaupunkilaisemman ja kansainvälisemmän kuuloisia olematta silti mitenkään haasteellisia. Fredi oli stadilainen ja aloittanut uransa Folk-Fredinä, joten nämä ominaisuudet hänellä olivat luonnostaan. Sitten hänet vain piti siirtää folk-musiikin parista laulamaan isosti sovitettuja käännösbiisejä: lähinnä angloamerikkalaista aikuisempaa poppia tai estradiviihdettä. Tämä urakäänne oli alkanut jo 60-luvun puolella ja johti sitten, albumien muodostuessa iskelmäpuolellakin ykköstuotteeksi singlejen ohi, yllä kuvattuun menestykseen. Albumin merkitystä Fredin tapauksessa kuvastaa sekin, että valtavasta menestyksestään huolimatta Niin paljon kuuluu rakkauteen ei sisällä kuin yhden singlehitin, Kun rakkaus voittaa, joka ei sekään ole hänen suurimpiaan. Vain kuukautta levyn julkaisun jälkeen listoille nousi paljon isompi hitti, Kummisedän teemasta käännetty Puhu hiljaa rakkaudesta, mutta sitä ei tältä albumilta löydy.
Sen sijaan levylle on valikoitu melko edustava valikoima ajankohtaista ulkomaanmusiikkia Elton Johnin Country Comfortista (Maalaismaisema) Lynn Andersonin popkantrihittiin Rose Garden (Ruusutarha). On iskelmällisempää purkkaa (Jos konduktöörin nait, suomalaiseen popmusiikkiin hämmentävän paljon vaikuttaneen hollantilaisbändi Shocking Bluen tuotannosta) ja viihteellisempää singer-songwriter -kamaa (Yksin oon tietenkin, eli Gilbert O' Sullivanin Alone Again (Naturally)). Näillä liksoilla en taaskaan googlettele, mutta moni näistä käännöksistähän nousi tietääkseni suomenkieliseksi hitiksi jonkun muun esittämänä, ja kun niitä sitten on koottu Fredin albumille, tulee siitä tavallaan greatest hits -kokoelma, mikä varmaan on ollut ainakin yhtenä syynä levyn menestykseen. (Mutta ei ratkaisevana syynä, sillä useimmat muutkin iskelmätähdet noudattivat samankaltaista levytyspolitiikkaa.)
Voi päätellä, että hetken aikaa Fredi on yksinkertaisesti ollut state of the art, mitä tällaiseen musiikkiin tulee. Hänen levytysmateriaalinsa on valittu varsin hyvällä maulla, ja tähän aikaan sovituksiin vielä panostettiin, siellä on orkesterit ja pätevät muusikot taustalla. Levykokonaisuus on aika pätevästi rakennettu, on rakkauslauluja ja Maalaismaiseman rakennemuutosnostalgiaa ja pari välikevennystä. Tämä on koko ajan laadukasta viihdemusiikkia, ei mitään viiden pennin hittityrkkyjä tai kertavitsejä. Kyllä tätä on kelvannut uunituoreessa kaksiossa Hervannassa tai Kannelmäessä kuunnella.
Entäpä sitten Fredi itse? Hänen virkansahan tässä on lähinnä laulaa nämä biisit, mutta tietysti myös olla se brändi, jota niin innolla ostettiin. Tuskin Frediä voisi kukaan paskaksi laulajaksi väittää, mutta fraseeraus on vähän jäykkää, eikä hän erityisesti messissä tunnu olevan. Laulanut ammattilaisena menemään ja täts it. Kun häntä ajattelee hahmona, ei pääse yli tuosta levynkannen kuvasta, jossa tämä vähän isommanpuoleinen kaveri kampaus-pulisonki -yhdistelmineen, jota voi luonnehtia vain karvakypäräksi, katsoo puku päällä ja skraka kaulassa syvällisesti yleisön edustajaa, laadukkaita viihdehetkiä luvaten. Ja niitähän yleisön edustaja varmasti koki saaneensakin.
Miksi Fredin musiikki sitten on unohdettu niinkin tyystin, jotain Kolmatta linjaa lukuun ottamatta? Ehkä se oli liiankin state of the art. Siinä ei ollut mitään erityisempää persoonallisuutta, eikä hänellä ole montaakaan signature songia näiltä suurimman menestyksensä vuosilta. Tämä on kääntöpuoli sille, että levyttää muidenkin levyttämää materiaalia ja on monipuolinen yleisviihdehenkilö, joka taipuu laajan genrespektrin tulkitsemiseen. Kun hahmo menettää merkityksensä, ei jää paljoakaan substanssia, joka muistettaisiin.
Harmi sinänsä, sillä levyssähän ei ole mitään erityisempää vikaa. Se on sujuvasti kuunneltavaa musiikkia, hyvä 70-luvun alun jukeboksisimulaatio, mutta ihan riittävän ajatonkin. Ei se nyt mitenkään erityisen huomionarvoinenkaan toisaalta ole.
68/100
Niin paljon kuuluu rakkauteen Spotifyssa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti