torstai 19. lokakuuta 2017

Alamaisema: Heikki Hela: Kaikista kaikkein (1994)

Heikki Helan ensimmäinen soololevy Kaikista kaikkein ei ehkä ollut varsinainen supermenestys, mutta se ylsi kuitenkin listakolmoseksi, ja siltä löytyy kaksi tosi isoa radiohittiä, nimikappale ja vielä isompi Uneton yö. Levyn suosion kontrasti Helan myöhempään tuotantoon on sitä paitsi melkoinen: radiomenestystä hän saavutti vielä 2000-luvullakin, mutta yksikään myöhemmistä albumeista ei noussut listalle lainkaan. Tällä vuosikymmenellä niitä ei näy enää ilmestyneenkään.

Hela on tietysti ennen ja jälkeen lyhyen soolosuosionsa tunnettu monesta muustakin: ei ehkä niinkään gospelmuusikkona 80-luvulla, mutta kylläkin viimeistään Kummelista, joka valtavana huumori-ilmiönä käytännössä selittää myös Kaikista kaikkein -levyn menestyksestä suuren osan, vaikka kyse onkin "vakavasta musiikista". Wikipedian mukaan Uneton yö on jopa esitetty ensimmäistä kertaa jossakin Kummeli-pätkässä, aihetta huonosti tuntevana en osaa tästä sanoa sen enempää. Kummelin jälkeen Hela on jatkanut paitsi laulaja-lauluntekijänä, myös näyttelijänä, toiminut lastenmusiikin parissa, tehnyt lauluja muillekin ja vaikuttaa noin yleisesti "häsläävän viihteen parissa", mikä on Suomen oloissa kovin yleinen toimenkuva.

Kaipa Helaa voi nykyään pitää jo aika unohdettuna nimenä. Ainakin nuoremman polven helsinkiläiset tuntevat paremmin hänen nimestään itselleen pseudonyymin muokanneen Heikki Helastisen (vaikka minä en oikeastaan osaa sanoa, mistä Heikki Helastinen varsinaisesti tunnetaan, mutta en toisaalta olekaan nuoremman polven helsinkiläinen). Kaikista kaikkein -levyn biiseillä on Spotifyssa todella vaatimattomat kuunteluluvut. Uneton yö on sentään soitettu reilut 18 000 kertaa, mutta nimibiisiä myöten muut liikkuvat korkeintaan muutamassa tuhannessa. Tämä ainakin on siis unohdettua musiikkia, ja kelvannee siten sarjaani. Itse muistan juurikin nuo radiohitit tuolta ajalta, mutta muita esityksiä en varmasti ole koskaan kuullut.

Takerrutaan vielä vähän tuohon gospel-taustaan, joka on hämmentävän yleinen tietyntyyppisillä suomalaisilla miespuolisilla laulaja-lauluntekijöillä 80-luvun lopulta aina Juha Tapioon asti, ehkä siitäkin eteenpäin (uudempia esimerkkejä ei tule heti mieleen). Puhutaan siis artisteista, jotka "maallisiin laulunaiheisiin" vaihdettuaan saivat parhaimmillaan todella suuren suosion: Pekka Ruuska, Mikko Kuustonen, mainittu Tapio... Joku juttu tässä on, mikä on iskenyt siihen kuulijakuntaan, joka ei halua ihan iskelmää, muttei ihan rokkiakaan. Iskelmä on kai jotenkin liian päällekäyvästi viihdyttämistä, mutta toisaalta rokki voi olla liian äänekästä tai outoa tai musiikin ohella teksteiltään kyseenalaistavaa. Kenties hengellisen popin ja rokin tausta tarjoaa luontevat edellytykset vakavamieliselle, tunteelliselle, mutta aika helpon kautta menevälle musiikille, joka "aikuisen miehen" esittämänä koetaan jotenkin puhuttelevaksi. Suomalaisen "jeesusrokin" kaanon on kai pitkälti semmoista Dylan-lightia, joka on sitten liikkuvia osasia kääntelemällä ollut helppo saada radiokelpoiseksi paikallisradioiden (ja vielä näiden nykyisten multikorporaatioidenkin) aikakaudella. Helan musiikki tällä levyllä solahtaa hyvin vaivattomasti osaksi tätä kuviota.

Kaikista kaikkein sisältää yhden mielenkiintoisen viitteen pseudohengellisen rokin varhaisempaan historiaan maassamme, nimittäin version progeyhtye Tabula Rasan varmaankin tunnetuimmasta biisistä Rakastatko vielä kun on ilta? Version geneologia on aika ilmeinen, sillä kukapa Tabula Rasassa olisi vaikuttanut, ellei Helan Kummeli-kamu ja tällä soololevylläkin ainakin sovitus- (oletan että myös soitto-) krediittejä napsiva Heikki Silvennoinen, joka on tämän kyseisen kappaleen aikanaan ihan säveltänytkin. Teksti taas on nuoren Juicen käsialaa. Eesau ja hernekeitto -viittauksineen ja kömpelöine seksiviitteineen se on niin pahasti pierunhajuista Suomen 70-lukua, ettei sitä voi vaivaantumatta kuunnella (ei voinut nuorena, kun yritin Loven sävelaarteistoon perehtyä, eikä näköjään voi edelleenkään). Biisi taas oli originaalinakin suomalaisten studiomuusikoiden soittamaa superkankeaa melkein-reggaeta, eikä tässä ole taidettu siihen lisätä juuri muuta kuin anonyymi ysärin suomipoprock-soundi, joka ei paskasta leivosta tee ja häivyttää sen vähäisen, ärsyttävyydessäänkin ainakin jotenkin mieleenpainuvan elementin tekeleestä. Kamalaa musiikkia.

No, loput Kaikista kaikkein -levystä ei sitten herätäkään erityisiä tunnereaktioita suuntaan tai toiseen, muutamaa vähän turhan pahasti kirskahtavaa tekstikukkasta lukuun ottamatta. Tämmöistä "ihan pätevää musiikkia", mutta aivan täysin unohdettavaa, laimeaa ja anonyymiä. Minkäänlaista persoonallista ääntä Helalla ei ole, silloin kun hän on kaiketi "omimmillaan", hän kuulostaa vain joltain geneeriseltä tyypiltä, silloin kun ei ole, hän saattaa esimerkiksi kuulostaa vähän Edu Kettuselta. Biisien iskelmällisen lauluntekijäpopin peruslinjalta poiketaan korkeintaan tuohon ärsyttävään studiomuusikkoreggaeen, em. coverin ohella ainakin Sadetanssija-biisissä (jossa Kettus-vaikutteetkin ovat selvimmin pinnassa, joten yritykset tehdä "jotain vähän muuta" saattavat juontaa sille sylttytehtaalle, muistelisin Kettusen kyllä olevan keskimäärin paljon parempi).

Joku Uneton yö on kai sillä tavalla lajissaan pätevä biisi, että sen voi esimerkiksi saada päähänsä soimaan, mutta keskinkertainen se on silti, koska päässä soiva keskinkertaisuus vain alleviivaa omaa keskinkertaisuuttaan, jos sallitte tällaisen vähän kömpelön tautologian. Levyn kuunneltuani uskallan olla entistä varmempi siitä, ettei Hela ilman Kummeli-nostetta olisi koskaan erottunut kaltaistensa massasta myymään edes melko paljon levyjä. Vaikka vaikeahan se tuntuu olevan arvata, mikä keskinkertaisuus kansaa milloinkin miellyttää. Se perusviitekehys, jossa Kaikista kaikkein menestyi, eli ainakin 80-luvun lopusta 90-luvun loppuun, uudella vuosituhannella Anssi Kela sitten veikin tämän homman vähän uudenlaiseen suuntaan.

Wikipedian mukaan Hela täytti tämän levyn ilmestymisvuonna 30. Keski-iän käsite on tottakai muuttunut vuosikymmenten mittaan ratkaisevasti, mutta näistä ajoista ei vielä ole neljännesvuosisataakaan. Pistääkin miettimään tuon faktan yhteys siihen perustunteeseen, että Kaikista kaikkein on keski-ikäisimmästä päästä koskaan kuulemaani musiikkia, täysin tyytyväinen siihen, ettei yritä yhtään mitään sitä helpointa vaikeampaa.


40 / 100


Levy Spotifyssa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti